Kesäinen ulkoasun muutos

Tein uuden ulkoasun blogille, kun vanha alkoi näyttää vähän talviselta kesäiseen ulkoilmaan nähden. Oon sitä mieltä, että tää on ihan hyvä mutta kaipaisin vielä ehkä jotain muutosta. Tai sitten en. Tai sitten muutan koko ulkoasun kokonaan toisenlaiseksi. Jokatapauksessa, muutosta on tapahtunut. Päivitin myös talvisäässä otetun profiilikuvan ja kuvan otti Heidi. :)

Liikenneraivoa

Asun noin 60 000 asukkaan kaupungissa Pohjanmaalla. Täällä liikennesäännöt ovat aivan erilaiset, kuin muualla Suomessa. Alla hieman valotusta siitä, miten täällä ajetaan.

1. Liikenteen nopeusrajoituksia ei noudateta. Jos ajaa alle 60 km/h ihan normaalilla viidenkympin alueella, on perässä usein vähintään se kolmen auton letka ja ne kulkee aivan auto auton takapuolessa kiinni. Voi vain kuulla mielessään kuljettajien manaukset etummaista kohtaan. "Kuka siellä hidastelee?!" "Mee nyt jo!" HUOM. sensuroin esimerkkilauseista ne 10 kirosanaa per lause. Tää on osoittautunut mulle ongelmaksi, koska ajan pientä autoa ja siksi meen yleensä melkein 10 km/h hiljempaa, kuin mitä ylin sallittu nopeus on. Vauhti tuntuu tuossa pelissä helposti.

2. "Itse saan ajaa miten tykkään, mutta muut ei." Huomaan tämän erityisesti itsessäni. Jos en hidastele sitä neljääkytä kilsaa tunnissa, mutta joku muu hidastelee, on hermot riekaleina.

3. "MITÄ TEET?!" Jos liikenteessä tapahtuu jotain poikkeavaa. Hyvä esimerkki oli se, kun ajoin Prismasta kotiin ja liikenneympyrässä joku tienhuoltokone hidasti liikennettä. Jokainen ajoi kiihdyksissään sen vierelle tai aivan sen perässä hapuillen tietä ulos ympyrästä. Tuska ja ahdistus oli käsinkosketeltavaa. 

4. On mahdoton odottaa rauhassa omaa vuoroa, aina on pakko päästä eteenpäin kiireellä, tuli eteen mitä tahansa. "Minä menen ensin." "Mene mene, että minä pääsen."

5. Vilkun käyttöä mahdollisimman vähän. Tämä on myös Pohjalaisissa liikennesäännöissä. Kerran kävi niin, että joku edellä ajava laittoi vilkun, kun oli melkein kääntymässä, otti sen sitten pois ja laittoi uudestaan. Mietin, että mahtoiko vahingossa laittaa liian aikaisin.

6. Myös kevyen liikenteen säännöt ovat erilaiset. Täällä ei esimerkiksi yleensä ole merkitty erikseen omaa aluetta pyöräilijöille ja jalankulkijoille. Viime kesänä Turussa ollessani erehdyttiin vahingossa sille puolelle kävelytietä, missä pyöräilijät ajavat ja heti tuli sanomista. Se oli kauhea kulttuurisokki mulle, että tuollaistakin voi olla. Täytyy kyllä tähän sanoa, että tykkään kuitenkin tästä meidän tsydeemistä enemmän, ei oo niin tarkkaa.
Kävelijät harvoin uskaltavat ylittää tietä, vaikka heille pitäisi antaa aina tilaa. Erittäin harvinaista, että päästetään jalankulkija tien yli suoraan ajettaessa. Pyöräilijät sen sijaan ovat kauheita hurjastelijoita huolimatta siitä, että heidän pitäisi liikennesääntöjen mukaan paria tapausta lukuun ottamatta väistää.

Mutta hei, on täällä liikenteessä paljon hyviäkin asioita. Yksi positiivinen juttu on se, että jos oikeasti jokin onnettomuus sattuu, niin tullaan auttamaan. Mäkin joskus skootterilla kaaduin just liikennevaloissa ja useat ihmiset nousi autoistaan auttamaan keskellä tietä ja risteyksessä! Iso kiitos heille!

Mutta vaikka tää liikenne on välillä raivostuttavaa, niin on se jotenkin samalla niin rakasta. Just niin sitä pohjalaisuutta, että sitä ajatellessa alkaa ihan naurattaa. Me ollaan kato just tämmösii.

Kirjoitukset lähestyy ja migreeni lisääntyy

Perjantaina oli englannin ylioppilaskirjotukset. Se koe oli tosi vaikea sekä abitreenien äänestyksen mukaan, että opettajien mielestä. Kuullunymmärtämisen koe oli suhteellisen helppo, mutta kirjallisessa osuudessa oli paljon vaikeaa sanastoa ja itse en ainakaan ymmärtänyt edes puolia keskeisimpien sanojen merkityksiä.

Odotin kuitenkin tosi jännityksellä ekoja kirjotuksia. Menin ajoissa koululle ja päässä vilisi satoja kysymyksiä, joista esimerkkinä: "Saako kenkiä pitää jalassa?" Kyllä saa. Ehkä vähän tarpeellisempi oli: "Tarviinko henkkarit, vaikka tunnistautuminen tapahtuu kokelasnumeroilla?" Ei paperiversioissa, mutta sähköisissä kirjoituksissa tarvitsee.

Ja se jännitys, kun on ihan pihalla saliin mennessä, kun kori tarkistetaan lunttilappujen varalta, kun etsii omaa paikkaa, kun annetaan ohjeita ja kun koevihko tulee eteen.

Kulutin omat paukut tietysti heti ekaan tehtävään ja olin seuraavat kaksi tuntia ihan poikki. Puoli tuntia kokeen alkamisen jälkeen joku poika mun edessä alkoi nuokkumaan. Tai sit sekin tuskastui tohon kokeeseen.

Myös vessassakäynti on jännittävä kokemus. Koko kokeen aikana ei saa puhua mitään, joten jos pitää käydä vessassa, noustaan pulpetin viereen ja valvoja lähtee saattamaan vessaan. Me saatiin laittaa ovi kiinni, joskus ei kuulemma näin ole saanut tehdä. Varmaan siitä on joskus nostettu joku syyte. Ja lamppua ei oltu ruuvattu irti. Naisten tarpeisiin löytyy sieltä tarvikkeita.

Ekalla kerralla olin vessassa varmaan vartin ja pyysin valvojalta hiljaa anteeksi sen reissun jälkeen. Se ei edes pystynyt katsomaan mun päälle sieltä tullessani.

Kirjoitukset alkavat klo 9 ja loppuvat klo 15, eli kesto on yhteensä kuusi tuntia. Klo 12 saa lähteä. Itse lähdin siinä kahden aikaan, vaikka olin varma että poistun ekojen joukossa. Olin oikeastaan jo puoli kahdelta valmis, mutta esitin sitten tarkistavani kaikki vastaukset ennen palauttamista.

Sitten piti alkaa tän perjantain lukeminen, mutta pidin lauantain taukoa ja sunnuntaina iski hirvee migreeni. Ja tänään maanantaina iski migreeni. Epäilen, että tää valon lisääntyminen on syynä siihen. Jokatapauksessa oon aivan kauhuissani, että miten pärjään perjantaina. Onneks oon lukiossa yhden ylimääräsen vuoden, niin ei valmistuminen riipu näistä. Että on aikaa mokata ja korjata mokat.

Ahdistaa vaan kauheesti, kun migreenikohtauksen iskiessä tulee niin lamaantunut olo. Ja kohtaushan voi iskeä missä tahansa: kaverin synttäreillä tai harkoissa, 3D-leffoista puhumattakaan. Se turhauttaa, kun ei voi tehdä muuta ku istua pää suihkun alla tai maata sängyssä. Ja näinä päivinä etenkin, kun jotain oikeesti pitäis saada aikaseks.

Jos tiedät keinon migreenin helpottamiseen, niin vuoda tietosi. <3

Tämä.

MICHAEL MONROEN KEIKALLA

Olin kattomassa viime viikolla mun suosikkibändiä Michael Monroeta. Tää tais olla nyt yheksäs kerta kun näin koko bändin. Michaelin oon nähny pari kertaa erikseen The Voice of Finlandin yleisössä ollessani

. 

Michael on todellakin yks mun suurimmista idoleista koskaan ja siis ihan ehdottomasti mun lemppari-ihmisiä. Tykkään siinä yksinkertasesti vaan kaikesta. Oon aina ollut ylpee siitä, että mulla on hänenlaisensa idoli.

Vasemmalta oikeelle: Rich Jones, Sami Yaffa, Michael Monroe, 

Karl Rockfist ja Steve Conte

Ensin mun piti lähteä keikalle kahdestaan mun ystävän Alinan kans, mutta koska samana päivänä Heidi kysyi mun illan menoista, sain houkuteltua senkin mukaan. Heidi kertoi, että se ei oo koskaan aiemmin ollu klubikeikalla ja mä olin ihan että häh. Noh, alottipa sitten huipulta suoraan. Tuli kans tavattua muita tuttuja siellä ja oli kyllä tosi mahtavaa.

Olin kahta tuntia ennen keikan alkua varaamassa meille paikkoja eturivistä. Pisimmillään ollaan yks kesä ooteltu yheksän tuntia Michaelin keikan alkua. On tainnu olla vaan kerta, kun oon ollu Monroesia kattomassa niin, etten oo eturivipaikkaa saanut, kun oon ollu töissä.

Keikka oli tälläkin kerralla ihan wau! Näiden keikalta on odotettavissa aina parasta ja joka kerta ne vaan ylittää sen parhaan. Olin ihan silmät sydäminä koko ajan. Michael katto mua yhes kohtaa kun se laulo She's no Angel -biisiä, sain laulaa mikkin yhessä kohtaa ja äänimies toi mulle settilistan keikan jälkeen!

Kytsittiin keikan jälkeen sisällä ja pihalla bussin vieressä jos nähtäis näitä täydellisyyksiä, mut ei nähty. Ei kuitenkaan haittaa, sillä oon tavannu Michaelin aika monta kertaa ja muut Steveä lukuunottamatta kerran. On ne vaan niin mahtavia ja upeita ja täydellisiä. Kiitos! <3

Kuvat: Heidi, Alina ja minä

The strongest woman I know

Tässä postauksessa esittelen mun ystävän Heidin, joka on yks vahvimmista ihmisistä, kenet oon tavannut. 

Mä löysin Heidin bloggerin kautta. Aloin siis lukemaan Heidin Ballerinan päiväkirja -nimistä blogia ja seurasin Heidiä myös instassa. Musta siinä blogissa oli jotain tosi kiehtovaa sen takia, että koska asutaan samalla paikkakunnalla, Heidi otti kuvia mulle tosi tutuissa paikoissa. 

Ihan ensimmäisen kerran mä näin Heidin livenä bussissa ja muistan, että mun ois kyllä tehny mieli mennä moikkaamaan, mutta koska kaikki ei välttämättä tykkää jos tullaan puhumaan, niin en sit viittiny häiritä. Tutustuttiin Heidin kanssa oikeestaan sitten, kun meidän yhteinen bloggaajakaveri Heli tuli käymään täälläpäin ja miitattiin sitten kaikki yhdessä.

Heidi on käyny kovan kamppailun syömishäiriön ja muiden tosi rankkojen juttujen kanssa, mutta mä en tässä lähde mitenkään suuremmin niitä selittelemään, etten vahingossa anna vaikka väärää informaatiota. Heidi kuitenkin kertoo näistä asioista tosi avoimesti omassa blogissaan (linkki ylempänä) ja instagramissa joten sieltä voi käydä kurkkaamassa.

Mutta mä en halua kirjoittaa Heidin syömishäiriöstä, tai muista jutuista vaan siitä, millaisena ihmisenä mä näen Heidin.

Heidi on selviytyjä. Se on käynyt läpi asioita, mitä en kenenkään kohdalle toivois ja todellakin selvinnyt niistä. Kukaan ei selviä hapuilematta tai palaamatta aina välillä lähemmäs lähtöviivaa, mutta takapakeista huolimatta eteenpäin on sen jälkeen aina kahlattu. Aina sieltä pimeimmänkin tunnelin päästä on lopulta löytynyt valoa ja motivaatiota puskea kaiken läpi. Tuo kyseinen ihminen on nähnyt aivan helkkaristi vaivaa parantumisensa eteen ja käynyt läpi ihan mahdottomalta tuntuvan tien päästäkseen siihen pisteeseen, missä on nyt.

Heidi on myös aivan hullun rohkea. Voin vaan kuvitella, kuinka paljon sitä on ahdistanut koko prosessi paranemisen kohdalla, mutta silti se kohtaa koko ajan pelkojaan ja pääsee niistä eroon. Samoin on käynyt mielen noidankehille, ne on sheikattu pois, Joka päivä Heidin instagramissa on kuva, josta se tuntee itsensä tosi epävarmaksi, mutta se postaa sen, koska tietää että se auttaa paranemisessa. Ja se jos mikä on rohkeaa.

Heidillä on koira, Doora, jolle Heidi on maailman sopivin äiti. Meidän peilisalivuoroiltakin se aina kiirehtii ulkoiluttamaan Dooraa ja ottaa sen huomioon ihan kaikissa jutuissa.

Tää lista olisi loputon, jos en päättäisi sitä tähän. Viimeinen kohta on se, että Heidi on aivan käsittämättömän kaunis. Oikeesti yks kerta, kun me istuttiin salin lattialla, mä vaan katsoin, et vau kun on upea nainen. Se oli niin kauniin ja hyvinvoivan ja terveen näköinen. Just semmonen, millaseks mä luokittelen tosi kauniin ihmisen.

On ollut hienoa olla mukana seuraamassa edes tän pienen ajan sitä, miten Heidistä on kasvanut niin ihana, itsevarma ja todella hyvällä tavalla hullu ihminen. 

Ja sori nyt kauheesti Heidi, mut mä käytin sun paria instagram kuvaa. Ne on niin hyviä. No can do. <3

Pikkujoulut

Aatonaattoa on jäljellä vielä 3 tuntia ja 20 minuuttia, joten ajattelin, että tässä vaiheessa on vielä ihan sopivaa puhua pikkujouluista.

Tämän vuoden ensimmäiset pikkujoulut vietin yhden kaveriporukkani kanssa ystäväni Hennan kotona. Juhlat pidettiin joulukuun alussa. Söimme, vaihdoimme joululahjat ja lauloimme singstaria. Mulla on ihan käsittämätön pakkomielle voittaa aina singstarissa, sillä harrastan laulamista ja se on kai jokin väline sille, että haluan todistaa olevani hyvä. Masennuin siis vähän, kun en voittanut siinä. Mutta tulipahan opittua, että tuommoisia ei kannata ottaa vakavasti. I never loose: either I win or I learn.

Lahjaksi sain kynttilän, vartalonhoitotuotteita, leikekirjan ja desinfiointiainetta. Tykkäsin kaikista tosi kovasti. <3

22.12 Pikkujouluista. Ihastuin Debin kenkiin älyttömästi.

Toiset pikkujoulut vietettiin sitten toisella kaveriporukalla 22.12. Juhlat tietysti alkoi niin, että kun nähtiin, tällä kertaa kaverini Deborahin luona, mä näin siellä kanin. Mitkään sanat ei riitä kuvaamaan sitä, miten crazy bunnylady mä oon. Joten, mulla ja kanilla oli omat pikkujoulut ja muut sai sit viettää aikaa keskenään.

No ei.

No okei vähän.

Tän kaveriporukan kanssa sovittiin silleen, että meidän joululahja toisillemme on yhdessä vietetty aika. Kukaan ei siis ostanut toisille mitään lahjaa. Ainoat asiat mihin kulutettiin rahaa, oli yhteiset syötävät. Musta se oli hyvä päätös, koska aika tärkeiden ihmisten kanssa on paras lahja.

Minä ja hän. Niin pieni!

 

Tosiaan illan kuvagalleriassa kanikuvia ja -videoita on eniten.

Deborah asuu siis jo omassa asunnossa ja käytiin siellä nyt ensimmäistä kertaa. Tykkäsin ihan hulluna sisustuksesta ja kaikki oli kyllä ihan Debin näköistä!

Molemmat pikkujoulut oli kyllä niin ihania!

"Sometimes I think 'What's a friend?' and then I say 'Friend is someone to share the last cookie with.'"

Or not. ;>

Joulujuttuja

Joulu on ehdottomasti mun suosikkiaikaa vuodesta! Rakastan tässä ajassa yksinkertaisesti kaikkea. Ajattelin näin joulun ovella jakaa muutamia tämän kuun aikana tekemiäni pieniä juttuja.

Joulukortit

Mä innostuin tänä vuonna satsaamaan joulukortteihin, kun löysin kaupasta noin kivoja askartelutarvikkeita. En kyllä hirveän montaa ole ehtinyt tehdä, mutta onpahan nyt jotain. Ideoin nuo muuten itse, mutta joitakin pieniä yksityiskohtia otin pinterestistä.

Joululahjat

Muki on aina kätevä joululahja, koska sille tulee käyttöä (toivottavasti) ja sinne sisälle saa laitettua jotain pientä kivaa, kuten karkkia. Ostin itse kaksi mukia, joista toiseen laitoin karkkia ja toiseen teetä.

Joulun soittolista

Mikä on joulumusiikkia parempaa? Oon itse hurahtanut Enyan And Winter Came -albumiin ja tänä vuonna löysin myös toisen Enyan joululevyn, Amarantinen. Sitten tykkään monista ihan satunnaisista biiseistä ja artistien joululevyistä. Mun yhdessä suosikkisarjasta, Gleestä, löytyy mahdottomasti siinä esitettyjä joululauluja. Ää, kaikki joululaulut on vaan ihania.

Olen luonut soittolistan Deezer-sovelluksella.

Ollaan myös esitetty koulun adventtikirkossa pari joululaulua, joista tuli ihan mun uusia suosikkeja!

Tuun nyt varmaankin loman aikana postaamaan useammin, kun mulla on aikaa! On ollut kiireinen, mutta aivan mahtava joulukuu! Siitä myöhemmin lisää <3